Site Loader

Hiihto on Suomessa tietyllä tapaa kansanomainen laji. Sitä on harrastettu siitä asti, kun joku keksi kahdella puupalalla koittaa liikkua eteenpäin lumessa. Eikä voi kieltää, etteikö se olisi kätevämpi, helpompi ja nopeampi tapa liikkua talviaikaan varsinkin silloin, kun ei ollut vielä mahdollisuuksia liikkua niin helposti kuin tänä päivänä. Kenties se onkin yksi syy vanhempiemme tarinoille siitä, miten kouluun hiihdettiin vähintään 20 kilometriä suuntaansa. Matka tehtiin tietysti 30 asteen pakkasessa ja aina ylämäkeen molempiin suuntiin.

Hiihtoa opetettiin useimmiten jo kouluissa, ja se oli osa pakollista liikuntaa. Myös armeijassa hiihtäminen on suuressa osassa, joten Suomessa on lähes vaikea välttyä hiihtämiseltä. Rullahiihto puolestaan on lajina paljon tuoreempi, ja siinä on muutamia merkittäviä eroja.

Tästä artikkelista saat pikakattauksen rullahiihtoon sekä maastohiihtoon. Opit näistä kahdesta lajista sekä niiden eroista, jos et niitä vielä syystä tai toisesta tunne. Lisäksi saat osviittaa siitä, kannattaako sinun itse aloittaa harrastaminen ja kumpi lajeista sopisi paremmin juuri sinulle.

Millaista on rullahiihto?

Rullahiihdossa on kaksi suurta eroa verrattuna tavalliseen hiihtoon. Talven sijaan hiihtäminen tapahtuu kesällä tai pikemminkin ainakin sulan maan aikaan. Toisena erona ovat tietysti käytettävät sukset, koska normaalit sukset eivät pitkään asfaltilla kestäisi eikä puuha olisi kovinkaan miellyttävää. Muutoin varustus on samankaltainen. Itse sukset ovat vain noin metrin mittaiset, useimmiten kumisilla renkailla varustettuna. Toiset tykkäävät käyttää muistakin materiaaleista valmistettuja renkaita suksiensa alla. Rullasuksilla voi hiihtää niin perinteistä tyyliä kuin luistelutyyliäkin.

Rullaluistelu on tärkeä osa esimerkiksi hiihtäjien ja ampumahiihtäjien harjoittelua. Syynä on tietysti se, ettei perinteinen hiihto onnistu kuin talvella tai hiihtoputkessa, joten rullahiihto tarjoaa erinomaisen tavan harjoitella myös lumettomaan aikaan. Huippuhiihtäjillä voikin rullahiihdon osuus olla jopa puolet kaikesta muusta harjoittelusta, eli kyse ei ole mistään pienestä osasta. Rullahiihto kehittää erityisesti hiihtäjän ylävartalon ja käsien lihaksia. Käsien ja potkun liikesuunnat eivät kuitenkaan ole aivan samanlaiset liikeradoiltaan kuin normaalin hiihdon, joten se ei korvaa täysin hiihtoa.

Millaista on maastohiihto?

Maastohiihto tunnetaan usein myös nimillä murtomaahiihto tai ihan vain hiihto. Sille on ominaista, että sitä harrastetaan tasamaalla, mäkisessä maastossa tai esimerkiksi jää- ja lumipeitteisen järven päällä. Käytännössä maastohiihto on kaikkien hiihtomuotojen äiti ja isä, koska kaikki muut muodot on kehitetty siitä pitkäaikaisen jalostuksen lopputuloksena. Kovimmat harrastajat hiihtävät umpihangessa ja vetävät perässään syystä tai toisesta jopa ahkiota. Perinteisemmin hiihto kuitenkin tapahtuu valmiilla laduilla tai reiteillä, jotka kiertävät useimmiten eri pituisia lenkkejä.

Hiihtotapoja on kaksi eli perinteinen ja luistelu, minkä ei toisaalta pitäisi yllättää, koska ne ovat ainoat tyylit. Hiihto on tehokas liikuntaharrastus ja kovaa tehtynä sitä voisi omaan tapaansa rinnastaa juoksuun. Parhaiten hiihdolla parantaa peruskuntoa eli sydämen suorituskykyä ja hapenottokykyä. Luonnollisesti se vahvistaa myös jalkojen, ylävartalon ja käsien lihaksia. Tietysti myös luonnossa oleminen on joillekin osa hiihtokokemusta. Hiihto on yleensä suosittua maissa, joissa on pitkä ja luminen talvi. Suomessakin vuonna 2006 maastohiihdon harrastajia oli lähes miljoona.

Kumpi on parempi laji?

Artikkelin nimestä pystyi päättelemään, että kyseessä on jonkinlainen vertailu kahden hiihtomuodon välillä. Erityisen vaikeaa vertailusta paremmuuden mukaan tekee kuitenkin se, ettei niitä voi harrastaa samaan aikaan. Toista voi harrastaa vain kesällä ja toista talvella, joten ne eivät sulje pois toisiaan millään tapaa. Jopa osa varusteista on samoja. Esimerkiksi sauvat käyvät sekä talvella että kesällä, mikäli piikkien päälle laittaa kesäksi kumit. Oikeastaan lajit toimisivat kaikista parhaiten toisiaan tukevina, koska niin huippu-urheilijatkin asian hoitavat.

Kuvitellaanpa tilanne, että oli pakko valita jompi kumpi näistä kahdesta kiinnostavasta lajista. Kumpi olisi parempi? Perinteinen hiihto tulee varustukseltaan halvemmaksi jo lähtökohtaisesti. Tarjontaa on välineiden osalta myös käytettynä olemassa enemmän. Toisaalta taas murtomaahiihtoon harrastussää on kylmempi ja muutoinkin yleensä huonompi tai ainakin haastavampi. Rullahiihdossa voi siinä määrin päättää reittinsäkin laajemmin, kun oikeastaan mikä tahansa katu kelpaa. Hiihtoon tarvitsee usein sen hiihtoladun ja logistisessa mielessä sen läheisyys olisi iso plussa.

Kumpi on oikea laji sinulle?

Sekä murtomaahiihdossa että rullahiihdossa on hyvät puolensa, jotka tekevät niistä paremmin soveltuvia osalle riippuen heidän omista mieltymyksistään. Esimerkiksi jos et välitä liikkua ulkona talvella tai pidä talvesta alkuunkaan, ei hiihtoa voi sinulle oikein mitenkään suositella. Rullahiihto puolestaan sopii sinulle täydellisesti ainakin harrastusajankohtansa puolesta. Rullahiihto tulee maastohiihtoa kalliimmaksi pidemmän päälle. Jos et asu lähellä hiihtolatuja, voi rullahiihto olla kätevämpi harrastus sinulle. Toinen laji ei siis välttämättä ole parempi kuin toinen.

Yhteenveto

Rullahiihto ja maastohiihto muistuttavat erittäin paljon toisiaan. Maastohiihto on tietysti se aivan alkuperäinen laji, josta rullahiihtokin on saanut alkunsa vasta paljon myöhemmin. Rullahiihto ei silti ole varsinaisesti kilpaileva liikuntamuoto, vaan hiihtoa tukeva muoto. Molemmat ovat hyviä harrastuksia eivätkä ne välttämättä sulje toisiaan pois millään tapaa. Maastohiihto voi tosin olla helpompaa aloittaa ja kokeilla jos ei ole koskaan hiihtänyt. Kokeilematta ei ainakaan saa mitään irti, joten rohkeasti laduille tai kaduille.

Post Author: admin

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *